Itsehoitovalmisteita löytyy niin kuivan kuin rasvaisen ihon hoitoon. Kuivan ihon hoitoon soveltuvat muun muassa perusvoiteet, B-vitamiinivoiteet ja pehmentävät voiteet. Myös esimerkiksi lievä akne ja varvasvälisilsa ja huuliherpes soveltuvat itsehoitoon.
Tavallisimpia hiusten ja päänahan ongelmia ovat hilseily, hiustenlähtö sekä täitartunta.
Yleensä elimistön vitamiinitarve tyydyttyy riittävän monipuolisella ravinnolla. Riittämätön tiamiinin, folaatin ja D-vitamiinin saanti on Suomessa kuitenkin yleistä.
Vitamiinien puutostiloille alttiita riskiryhmiä ovat mm. pienet lapset, maahanmuuttajat, vegaanit, huonosti ruokailevat vanhukset ja alkoholistit sekä vakavista yleissairauksista kärsivät. Heille vitamiinien ennaltaehkäisevästä käytöstä saattaa olla hyötyä, ja todetut puutostilat kannattaa hoitaa aktiivisesti.
Vegaanit tarvitsevat B12-vitamiinilisän.
Kaikki raskautta suunnittelevat ja raskaana olevat (12. raskausviikon loppuun) tarvitsevat foolihappolisän.
(Lääkärin käsikirja, Satu Tunturi, Duodecim 25.10.2022)
Ravintolisien käyttö on perusteltua silloin, kun pyritään korjaamaan tai täydentämään puutteellista tai yksipuolista ruokavaliota ja kun ruokavalion monipuolistaminen ei ole mahdollista tai muusta syystä onnistu.
Lue lisää Ruokaviraston ravitsemussuosituksista täältä.