Närästys

Närästys voi oireilla monilla tavoin, kuten polttavana tunteena rintalastan takana, röyhtäilynä, kurkkukipuna tai ylävatsan turvotuksena. Usein toistuvan närästyksen yleisin syy on refluksitauti, jolloin hapanta mahanestettä nousee ruokatorveen. Närästys liittyy monesti elintapoihin ja se voimistuu runsaan syömisen ja/tai mahaa ärsyttävien ruokien tai juomien nauttimisen jälkeen. Ruoka-aineista esimerkiksi sitrushedelmät, paprika, kaali, tomaatti, sipuli, suklaa, voimakkaat mausteet sekä rasvaiset ruoat saattavat aiheuttaa närästystä. Juomista närästystä aiheuttavia ovat esimerkiksi kahvi, tee, kaakao, virvoitusjuomat, happamat mehut sekä alkoholi. Myös kiire ja stressi, ylipaino, raskaus sekä tupakointi voivat altistaa närästykselle. Närästyksen itsehoidossa ensisijaisena keinona on välttää närästystä aiheuttavia tekijöitä. Tilapäistä närästystä voidaan hoitaa ilman reseptiä saatavilla antasideilla, happosalpaajilla ja sukralfaatilla. Mikäli närästysoireet eivät rauhoitu kahdessa viikossa tai oireisiin liittyy säteilevää kipua, laihtumista tai nielemisvaikeuksia, on syytä kääntyä lääkärin puoleen.


Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:
1 - 36 / 38 tuloksesta

Silicolgel 500 ml

24,33
1 l = 48,66 €
Heti varastossa

Lääke MAGNESIAMAITO 82,5 mg/ml oraalisusp 200 ml

10,70
1 l = 53,50 €
Heti varastossa

Ziverel 20x10 ml

19,82
1 kg = 99,10 €
Heti varastossa

Lääke ANTEPSIN 1 g tabl 30 fol

11,10
Heti varastossa

Lääke ANTEPSIN 200 mg/ml oraalisusp 200 ml

16,27
1 l = 81,35 €
Heti varastossa

Lääke ANTEPSIN 1 g tabl 60 fol

21,16
Heti varastossa

Lääke GAVISCON purutabl 20 fol

6,82
Heti varastossa

Lääke GAVISCON purutabl 120 fol

25,30
Heti varastossa

Lääke GAVISCON oraalisusp 400 ml

16,36
1 l = 40,90 €
Heti varastossa

Lääke OMEPRAZOL RATIOPHARM 20 mg enterokaps, kova 14 kpl

8,39
Heti varastossa

Lääke PEPCID 10 mg tabl, kalvopääll 12 fol

9,98
Heti varastossa

Lääke PEPCID 10 mg tabl, kalvopääll 24 fol

16,93
Heti varastossa

Lääke PEPCID DUO 10/165/800 mg purutabl 12 fol

10,85
Heti varastossa

Lääke RABEPRAZOL KRKA 10 mg enterotabl 14 fol

10,88
Heti varastossa

Lääke BALANCID NOVUM purutabl 30 fol

4,74
Heti varastossa

Lääke BALANCID NOVUM purutabl 100 fol

11,84
Heti varastossa

Lääke LOSEC 20 mg enterotabl 14 fol

14,48
Heti varastossa

Lääke LOSEC 20 mg enterotabl 7 fol

8,70
Heti varastossa

Lääke ACIDAL 20 mg enterokaps, kova 14 fol

8,49
Heti varastossa

Lääke PANTOPRAZOLE RATIOPHARM 20 mg enterotabl 14 fol

10,78
Heti varastossa

Lääke SOMAC CONTROL 20 mg enterotabl 7 fol

8,80
Heti varastossa

Lääke SOMAC CONTROL 20 mg enterotabl 14 fol

14,89
Heti varastossa

Lääke SOMAC CONTROL 20 mg enterotabl (taskupakkaus)14 fol

14,89
Heti varastossa

Lääke ESOMEPRAZOL ORION 20 mg enterotabl 14 fol

6,99
Heti varastossa

Lääke ZOLT 15 mg enterokaps, kova 14 fol

9,98
Heti varastossa

Lääke RENNIE LAKRITSI imeskelytabl 24 fol

5,49
Heti varastossa

Lääke RENNIE LAKRITSI imeskelytabl 96 fol

14,81
Heti varastossa

Lääke RENNIE ORANGE imeskelytabl 48 fol

8,79
Heti varastossa

Lääke RENNIE PEPPERMINT imeskelytabl 24 fol

5,49
Heti varastossa
1 - 36 / 38 tuloksesta